keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hukassa(ko)?

Joskus sitä on vaikea pukea ajatuksiaan sanoiksi.

Kuka minä olen? Mistä minä olen tulossa? Mihin minä olen menossa?

Olen ollut äiti näillä hetkillä 22 vuoden ajan. Noin 22 vuotta sitten tein raskaustestin. Tiesin etukäteen, että jos se on tyttö, tulee nimeksi Ellen. Ja Ellen sieltä tuli. Se oli 7.5.1996, kun makasin Lapuan opiskelija-asuntolassa sängylläni, kun tunsin ensi kerran liikkeesi. En aavistanut, että nykyinen aviomieheni asui vain kivenheiton päässä, kävi vierekkäistä koulua ja että lenkkeilin hänen kotinsa lähistöllä. Nyt minulla on avaimet hänenkin kotiinsa. Kuljin samoja lenkkeilyreittejä silloin kuin nytkin. Aina kun näen Simpsiön maston, muistan miten laskettelin rinnettä alas, kun sinä olit ihan pieni itu mahassani. Simpsiöön liittyy myös muita hyviä muistoja. Kun olin vuonna 1979 noin 10-vuotiaana katsomassa ensimmäistä Jukolan viestiäni. Menin äidin ja isän kanssa luvatta kutsuvieraskatsomon penkille istumaan. Minulla oli pieni punainen päiväkerholaukkuni ja siellä evästä. Oli jännittävää valvoa melkein koko yö. Sitä en ymmärrä, että miten äiti jaksoi mennä aamulla navettaan. Itse aloitin suunnistusurani vuotta myöhemmin. Olin 1980-luvulla kisoissa Simpsiöllä, jolloin voitin kisat. Sain palkinnoksi sinivalkoisen urheilukassin, jota käytinkin pitkään. Jonain toisena kertana puolestaan olin ihan hukassa, kun Simpsiön magneettikentät vaikuttivat kompassiini. Menin 90 astetta väärään suuntaan. Vieläpä 1995 innostuin rastiviikolle Simpsiölle. Oli kamala helle. Kastelin itseni märäksi ennen metsään menoa. Minulla oli uudet suunnistuskengät, jotka hiersivät kantapäät niin rikki, että kävin ensiavussa. Kaikesta huolimatta petrasin rapakuntoisena suoritustani loppua kohden. Se oli myös viimeiset kerrat, kun kuljin naapurin Sepon kyydissä kisoissa. Olin kulkenut kyydissään lapsesta asti. Seuraavana kesänä sinä Ellen olit jo vatsassani ja Seppo kuoli sydänkohtaukseen rastilla Kainuun rastiviikolla. Veljeeni se otti niin, että hän kävi jälkikäteen katsomassa sen rastin. Minua harmitti se kun Seppo ei koskaan ehtinyt nähdä sinua Ellen.

Rakas tyttäreni. Viime vuonna olin vähällä menettää sinut kahdesti. Se sattui ja sattuu, vielä kun on ollut kaikkea muutakin. Mm. sen johdosta piristin itseäni syksyllä uudella autolla. Ostin uuden auton myös silloin, kun erosin isästäsi. Tiedän jo, ettei materia tuo onnea. Huomaan, että tavara ja ruoka ovat tyhjänpäiväisiä lohdukkeita. Totean kuin Job, että kaikki on turhuutta. Olen miettinyt mitä jäljelle jää? Mitään et mukaasi täältä saa. Et edes tiedä koska lähdet. Mikä on sen kaiken vaivan väärti? Miksi suorittaa ja kiirehtää? Mitä hyötyä mistään on?

Kaipa minulla on tyhjenevän pesän syndrooma. Viidenkympin villitys. Mietin miten loppuelämäni käytän. En halua enää enempää materiaa. Haluan vähentää sitä. Ikävöin lapsiani ja olen pallo hukassa ilman heitä. Tunnen itseni tarpeettomaksi, vaikka lapseni tarvitsevat minua yhä. En enää tiedä mikä olen. Sisälläni kuohuu yhtä aikaa tyhjyys ja tarve syntyä uudelleen. En ole enää pitkään aikaan osannut nauraa kuten ennen. Elämä on ollut liian raskasta. Joskus koen jo olevani valmis taivaaseen, mutta silti minulla on vielä tehtävää täällä maan päällä. Ota tästä nyt sitten selvää? Tunnen itseni niin pieneksi välillä. Silti minun olisi oltava iso ja vahva, kuolihan äitini ja olen jonossa seuraava. Mummokaan en vielä ole. On vaikeata osata olla hiljaa yksin, kun on vuosikaudet tottunut meteliin ympärillään ja kuulemaan kutsun äiti. Yhä käännyn kaupassa ympäri, jos joku huutaa äiti. En osaa ostaa riittävän vähän ruokaa, kun ennen sitä meni koko armeijalle. En enää ihmettele, miksi moni vanhus masentuu, ollessaan yksin, lapset kaukana. Rakastakaa lähimmäisiänne ja huolehtikaa heistä. Minä en ole yli kuukauteen päässyt katsomaan isääni, kun olen ollut flunssassa. Kohta aion mennä. Välimme eivät ole olleet maailman helpoimmat. Silti tunnen surua, kun katson vanhenevaa isääni. Olet kohta jo 87-vuotias, isä. Koen luopumisen tuskaa yhtä aikaa niin monesta asiasta. Mikään ei ole niinkuin ennen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti