sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Tänään en...

... ole melkein yhtä paljon miinuksella kuin eilen!!! Tämä voisi hyvinkin kuvata sijoittajan urani alkutaipaletta! 😂

Olen tehnyt ihan randomia osakekauppoja ja salkussani on korkein riski. Olen ostanut lääkeyritystä Kanadasta, Suomen pörssin sukeltajia, ilmeisesti osittain konkurssin partaalla keikkuvia firmoja jne, koska olen halunnut. Alkutarjouksessa sijoituskulut on pienemmät, joten ajattelin että voin harjoitella pienemmillä kertaostoilla. Korkealta en siis tipu. Kopassa on myös Oriolaa ym tunnetumpia firmoja, mutta nekin ovat sukeltaneet! Odotellaan!

Pihlajalinnaa en lopulta saanutkaan ostettua. Laitoin sitä kyllä koppaan, mutta kurssit meni siten että se lipsui ohi. En nimittäin ensin ymmärtänyt kaupankäyntimetodia, enkä ymmärrä täysin vieläkään, mutta paremmin olen vähitellen saanut ostoksia tehtyä. Konsultoin myöskin veljeäni asiasta, hänellä on pidempi kokemus. Niin, sen jälkeen Pihlajalinnan osakkeet ovat olleet nousussa, joten en ole yrittänytkään ostaa. Katsotaan joskus...

Yllättäin paras naisystävänikin löytyi Nordnetistä! Viimeksi kun olimme kahvilla, niin keskustelimme osakkeista nenät vastakkain! Taisi siinä olla läheisen pöydän miehillä vähän ihmettelemistä!!! 😂

Koska osakkeet ovat aikamoisen epävakaita ja niissä menee enemmän kuluja, niin ajattelin että ehkä kumminkin rahastot on enemmän mun juttuni. Mut kyl mä osakkeitakin haluan. Mutta tämän päivän tilistä keskityin täysin rahastoihin. OP Maltillinen mulla on siis jo ollut ja nyt lähti menemään OP Kiinaan. Nordnetissä kopassani on eniten sen omaa Superrahastoa, joka on kuluton. Lisäksi hieman Aasian rahastoa.

Osinkotuottoa.fi-sivuston totesin itselleni liian tylsäksi, joten nappasin pääomani sieltä pois. Haluan enemmän elämää ympärilleni ja seurata kursseja ja lueskella toisten sijoittajien juttuja. Se onnistuu Nordnetissä ja Sharevillessä.

Olen ylpeä itsestäni. Se oli vain päätös ja ihan lyhyessä aikaa olen jo säästänyt monta satasta. Enemmän mietin kaupassa mitä ostan ja ylipäätään yritän välttää koko kaupassakäyntiä mahdollisimman paljon. Aina ei voi välttää. Nytkin oli ostettava puolen vuoden monitehopiilolinssit 138 e jne. Aina on myös noita kalliimpia menoja, joille ei voi mitään. Mut vähitellen... Olen motivoitunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti