torstai 30. marraskuuta 2017

Sukat puuvillalangasta

Nämä sukat olivat tällä kertaa viimeiset pukinkonttiin. Ne ovat kokoa 44 ja ovat tehty puuvillasekoitteisesta Lana Grossan sukkalangasta, koska kyseessä on villalle allerginen mies. En tuntenut lankaa ja sen riittävyyttä ennestään, joten varmuudeksi tein sukkien terät toisesta kerästä.

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Regia Winterdream Color

Nämä koon 44 miestensukat on tehty joulupukinkonttiin.

Hyväntekeväisyyttä

Ylemmät sukat lähti yksinhuoltajaäidin perheeseen ja alemman yksinhuoltajaiskälle ja pojalle.

Minulla on nyt vielä ainakin pari hyväntekeväisyysprojektia odottamassa.

Sitä sun tätä

Blogit laahaa nyt pikkuisen jälkijunassa, sillä olen suihkinut hyvin monenlaisia asioita viime viikkoina.

Olen ylittänyt itseni ja leiponut kaksi satsia joulutorttuja. Nuorison mieleen oli omenakaneli-täyte.

Kokeilin tehdä uudenlaista iltapalaa, eli leipää, meksikonpataa, juustoa ja uuniin.

Värjäsin kahdeksan kuukauden tauon jälkeen hiukseni.

Olen tehnyt pieniä jouluvalmisteluja.

Ostin uuden auton...

tiistai 14. marraskuuta 2017

Villasukat Perussuomalaiselle

Perussuomalainen tarvitsi villasukat ja sain vapaat kädet värimaailman suhteen. Nähtyäni tämän Regian Winterdream Color-kerän komerossa, oli heti selvää että tämä kerä se on! Sukkien koko on 41.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Turkoosit pikkusukkaset

Tässäpä lahjaksi menossa pikkusukat kokoa 25-26. Lankana Seiskaveikka.

Kulttuuria

Tuossa pyhäpäivänä tuli käytyä katsomassa Suomi100-teemalla Silta-näytelmää.

Ja illemmalla vielä Kalevi Kiviniemen urkukonsertissa.

Caribbean Blue

Tässäpä tilaussukat. Inspiraation lähteenä oli Socki-sukkalanka ja koska se ei yksin riittänyt, niin lisäsin turkoosia Seiskaveikkaa. Sukkien koko on 42.